perjantai 27. marraskuuta 2015

Gastrodontin Espanja - Osa 1: Tapas.

Tapas-baari Madridin Plaza Mayorilla

Gastrodontin paluu makujen maailmaan

           Jos arvon lukija on ihmetellyt, miksei minulta ole viimeiseen vuoteen tullut uusia päivityksiä, johtuu se siitä että menetin makuaistini sairaudelle viimeisen vuoden aikana. Asiaa ei huomannut, kun se jotenkin vain hiipui. Lopulta olin siinä pisteessä, etten maistanut yrttien makua ja ainut mikä ruuassa maistui, oli perusmaut. Aloitin tämän postauksen teon helmikuussa Gastrodonnan syntymäpäiväfiestan jälkeen, kun vielä maistoin asioita mutta jäi jotenkin kesken motivaation hiipuessa samaa tahtia makuaistin kanssa.
          Pari kuukautta sitten kävin leikkauksessa, joka palautti makuaistini lähestulkoon ennalleen. Niinpä sain siitä sopivasti polttoainetta päätellä tämän pitkään työn alla olleen Espanja-aiheisen järkäleen. Tapani mukaan kirjoitin tukevan tietopaketin Espanjan ruokahistoriasta, joten ensimmäiseksi linkkilista illan resepteistä kiireisimmille:
Menu
Maalaisleipää


6.Kattaus
Mutakakkua  
kahvia

          Tapasmenu suunnitellaan niin, että koko ajan pöydässä on sopivassa suhteessa kylmää ja lämmintä sekä hapanta ja tulista. Hedelmiä ja hiilihydraatteja sopivassa suhteessa, samoin suolaista ja makeaa. Tässä menussa on runsaasti etikkapitoisia ruokia, joten jokaisessa kattauksessa on leipää tarjolla, ettei vieraita ala närästää.

           Näissä juhlissa myös vieraat pääsivät keittiöön, mutta yksinkin tämä on mahdollinen toteuttaa, mutta silloin täytyy valmistautua siihen, ettei keittiöstä juurikaan pääse pois. 

Gastrodontin tapaslautanen - ei kalpene nälkäisellekään.

Tapakset.  Pieniä tekosyitä ylensyönnille.

          Pieniä lautasia ja kulhoja, oliiveja, manteleita, perunoita, kinkkuja ja makkaroita, meren eläviä, hedelmiä, suolaisina, makeina, happamina, kuumina, kylminä tai tulisina, satoina eri variaatioina. Monille meistä tapakset ovat jo tuttuja, joillekin rakas sosiaalinen tapa syödä ja toisille se on jo pakkomielle. 
          Useimmille tulee tapaksista mieleen Espanja, eikä se ole laisinkaan väärin. Tapaksien historia johtaa meidät eteläiseen Espanjaan, Andalusiaan. Andalusia on yksi Espanjan maakunnista. Oikeastaan se on lähempänä valtiota kuin esimerkiksi Skotlanti, sillä Andalusia on autonominen suhteessa Espanjan valtioon, joten on aivan perusteltua puhua andalusialaisesta keksinnöstä. Ennenkuin päästään tapaksiin, täytyy tutustua hieman sikäläiseen historiaan. 
           Iberian (tai Pyreneiden) niemimaan historia liittyy nimittäin olennaisesti myös Andalusian ruokahistoriaan. Niemimaan eteläkärjessä sijaitsee Gibraltarin kallio, joka on aina ollut strategisesti merkittävä paikka Välimeren suulla. Nykyään sitä hallitsee Iso-Britannia ja edelleenkin asia hiertää Espanjan ja Iso-Britannian diplomaattisuhteita. Andalusiaa ovat hallinneet historiallisina aikoina monet tahot antiikin Roomalaisista Karthagolaisiin ja umaijadien perustamasta kalifaatista katoliseen espanjalaiseen monarkiaan. Jokainen hallitsija on tuonut ruokakulttuuriin jotakin, joten on aiheellista tutustua lyhyesti historiaan ennen sukeltamista tapasten ihmeelliseen maailmaan.


Hispania, Antiikin Rooman vilja-aitta.


Roomalaisten rakentama silta Cordobassa
joka on edelleen käytössä.
           Antiikin Rooman provinssina Iberian niemimaa tunnettiin nimellä Hispania. Roomalaiset perustivat alueelle vahvasti linnoitettuja kaupunkeja, joiden infrastruktuuriin kuului sotatekniikan lisäksi akvedukti ja viemäröinti. Etenkin Puunilaissotien aikaan, kun roomalaiset ottivat yhteen Karthagon kanssa, oli eteläisen Iberian strateginen merkitys tärkeä. Taas kerran Gibraltarin takia. Hispania sai laajan tieverkoston kivisiltoineen ja kievareineen, minkä ansiosta Rooma sai legioonat paikalle nopeasti. Osa silloista on edelleen käytössä. Kyllä roomalaiset rakentaa osasivat. Vaikka Andalusian alueelta onkin löytynyt suurin tiheys roomalaisia siirtokuntia heti italian jälkeen, pidettiin Hispaniaa jokseenkin perifeerisenä provinssina. Sillä katsottiin olevan merkitystä lähinnä Gibraltarin ansiosta ja muu Hispania oli valjastettu raaka-aineiden tuotantoon. Siitä huolimatta roomalaiset eivät suuremmin keskittyneet alueen maatalousinfrastruktuurin kehittämiseen.


Gibraltarin kallio. Sotilaan unelma tai painajainen,
riippuen siitä joutuuko hyökkäämään vai puolustamaan. 
          Roomalaiset viljelivät alueella viljaa, oliiveja ja viinirypäleitä Roomaan lähetettäväksi. Viiniä Espanjassa on siis tehty jo Antiikin ajoista lähtien. Roomalaisista kauppasatamista laivattiin Roomaan myös paljon kalaa ja fermentoidusta kalasta tehtyä garum-kastiketta, joka muistuttaa thaimaalaisten kalakastiketta. Ruuan lisäksi Espanjasta haettiin myös metalleja. Kaivostoiminta tuotti kultaa, hopeaa, tinaa ja lyijyä Rooman käyttöön. Roomalaisilla oli käytössään huikea kaivostekniikka ruina montium (sananmukaisesti vuoren hajottaminen), jossa orjien kaivamiin kapeisiin kaivoskäytäviin johdettiin kokonaisia tekoaltaita vettä, jonka jälkeen hydrostaattinen paine räjäytti vuoren kappaleiksi ja vesi huuhtoi ylimääräisen maa-aineksen pois. Kaivosmiehille jäi lähinnä metallin keruu ja erotus. Rooman hajoamisen jälkeen tekniikka unohtui, kunnes sen keksi uudelleen Blaise Pascal vasta 1600-luvulla. Pimeä keskiaika oli synkkää aikaa tieteen kannalta.
          Rooman hajoamisen jälkeen 400-luvulla Hispania ränsistyi tehokkaasti. Alueelle muutti vandaalien germaaniheimo, josta myös Andalusia saa nimensä. Alunperin nimi oli muotoa Vandalusia. Myöhemmin myös gootit ja visigootit tunkivat alueelle ja Bysanttikin valtasi niemimaasta pienen palasen tavoitellessaan Rooman valtakunnan mahtavuutta, mutta käytännössä Iberian niemimaa oli täynnä keskenään tappelevia pieniä kuningaskuntia, jotka eivät sivistyksellä tai kulttuurilla juhlineet. Hispania oli kypsä kohde umaijadien poimittavaksi. Vuonna 711 maurit, eli Pohjois-Afrikan muslimit valtasivat lähes koko niemimaan Pyreneille asti.

Al-Andalus ja islamilaisen Espanjan keittiö.


Alhambran puutarha, Iberian ihme.
           Olkoonkin että jo antiikin aikaan Iberiassa viljeltiin oliivia ja oliiviöljy tuli alueen keittiöön jäädäkseen, niiden yli 700 vuoden aikana, kun muslimit hallitsivat aluetta niemimaan oliivinviljely nousi uusiin sfääreihin. Arabi-insinöörit rakensivat alueelle edistyneen keinokastelujärjestelmän joka keskittyi enemmän viljelyn edistämiseen. Arabien matematiikassa oli säilynyt Arkhimedeen ja Pythagoraan opit, toisin kuin Euroopassa missä Rooman hajoaminen barbaarien käsissä hävitti paljon antiikin tieteestä. Esimerkiksi Granadassa sijaitseva maurien rakentama Alhambran linnoitus vihreine puutarhoineen on yksi arkkitehtuurin helmistä maailmanhistoriassa. Sen mosaiikit ovat innoittaneet lukuisia modernin ajan matemaatikoita ja taiteilijoita. Se kuuluu UNESCON maailmanperintöluetteloon ja sen kastelujärjestelmä saa insinöörit pyörryksiin vielä tänäkin päivänä. Jyrkällä mäenrinteellä sijaitsevan palatsin vesi on johdettu läheisen vuoren läpi 6 kilometrin mittaisen akveduktin läpi. Valmistuessaan systeemiä pidettiin ihmeenä, kun kukaan ei osannut selittää mistä vesi tulee 100 metriä laakson pohjaa korkemmalla olevaan linnoitukseen. Moiseen suoritukseen eivät pimeällä keskiajalla kristityt pystyneet. Huikeita tyyppejä. 
          Maurien aika on kaikenkaikkiaan Iberian niemimaan historian mielenkiintoisimpia. Huolimatta siitä, että al-Andalus oli tunnettu kristittyjen, muslimien ja juutalaisten jotakuinkin harmonisesta yhteiselosta, sen pohjoisrajoilla käytiin jatkuvia sotia kristittyjä kuningaskuntia vastaan. Laajimmillaan islamilainen Iberia oli heti muslimien valloitusretkien jälkeen vuonna 720, kun koko niemimaa lukuunottamatta kapeaa Asturian kaistaletta Biskajan lahden rannalla oli arabien hallussa. Siitä alkoi ajanjakso joka tunnetaan nimellä Reconquista, eli uudelleenvalloitus, jonka aikana kristityt armeijat ajoivat maurit takaisin Pohjois-Afrikkaan. Granadan Alhambra oli viimeinen maurien linnake, joka sortui vuonna 1492 juuri ennen Kolumbuksen ensimmäisiä matkoja. Sen jälkeen muslimeilla ei ollut mukavat olot Iberiassa. Siitä alkoi espanjalaisen inkvisition yllättävä aika. Nykyisin Andalusia on kiehtova sekoitus islamilaisia ja katolisia vaikutteita. Islamilaisen kulta-ajan jälkiä näkyy niin kielessä, taiteessa, arkkitehtuurissa ja keittotaidossa etenkin Andalusiassa, missä maurien vaikutus tuntui kaikkein pisimpään.
           Ruokakulttuuriin al-Andalus on jättänyt ehkäpä kaikkein suurimmat jälkensä. Siinä missä Euroopan puolella eksoottiset Silkkitien mausteet useimmiten pysähtyivät jo Venetsiaan, Pohjois-Afrikan puolella kauppa kävi vilkkaasti ilman Venetsian kauppamonopolia ja Iberian niemimaan keittiö sai runsaasti vaikutteita idästä. Ilman maureja Espanjan keittiöön eivät kuuluisi sahrami, korianteri, kaneli, muskotti, etikka, sitrushedelmät, riisi, porkkana tai sokeriruoko. Myös jälkiruuat ovat välillisesti maurien aikaansaannosta, sillä he opettivat ibeereille sokerin erottamisen sokeriruo'osta. Samoin alkoholin tislaus välittyi arabitiedemiesten kautta Espanjaan. Vaikka muslimit eivät nauti alkoholia, maurit käyttivät sitä lääkkeissä ja parfyymeissa. Toisin sanoen brandyt ja liköörit lasketaan myös arabien ansioluetteloon.



Uuden maailman runsaus ja ranskalainen asketismi.



Kolumbus Isabellan ja Ferdinandin juttusilla.
           Vaikka Isabellan ja Ferdinandin jälkeen alkanut aika toi Espanjaan uskonnolliset vainot kaikkia paitsi katolisia kohtaan ja konkistadorien julmuudet uudessa maailmassa, toivat löytöretkeilijät Espanjan ruokakulttuuriin lähes yhtä suuren murroksen kuin maurit konsanaan. Espanjalaiset kutsuvat 1500-lukua nimellä "Kultainen vuosisata". Tuolloin kulttuuri kukoisti ja Espanjasta tuli suurvalta. Muodollisesti Iberian niemimaalla oli kaksi kuningaskuntaa, Portugali, jonka Reconquista oli loppunut jo 1200-luvulla ja Espanja, mutta koska tapana oli että molempien maiden ruhtinassuvut menivät keskenään naimisiin, käytännössä Portugali ja Espanja muodostivat valtioliiton. 
           Niin hyvissä väleissä nuo kaksi kuningaskuntaa olivat, että Kolumbuksen palattua retkeltään nuo kaksi allekirjoittivat keskenään Tordesillasin sopimuksen, missä valtiot jakoivat koko Euroopan ulkopuolisen maailman veljellisesti 47 läntisen pituuspiirin kohdalta puoliksi. Espanjalle kuuluivat molemmat Amerikat lukuunottamatta Brasiliaa, joka jäi Portugalille Afrikan ja Aasian kanssa. Nuo velikullat. Briteillä ja Ranskalla oli luonnollisesti asiaan sanottavaa. Tästä johtui myöhemmin alkaneet 30-vuotinen sota ja siirtomaasodat. Niin ja myös se erikoinen historiallinen tosiseikka että Alankomaat, Belgia ja Luxemburg kuuluivat Espanjalle 1500-luvun lopusta 1700-luvulle. Sekavia aikoja.  
          
Maailma Tordesillasin sopimuksen mukaan.
           Tosiasiallisesti El Siglo de Oro, eli kultainen vuosisata venyi useamman vuosisadan mittaiseksi. Ferdinandin ja Isabellan hallituskauden jälkeen Espanja jäi Habsburgien kuningassuvun hallintaan Ferdinandin ja Isabellan tyttären Joannan tultua hulluksi. Habsburgit olivat kunnianhimoisia ja Espanjan suurvaltakausi sai alkunsa, kun uuden hallitsijasuvun kuninkaat perustivat siirtokuntia Uuteen maailmaan ja heidän lähettämänsä löytöretkeilijät olivat pikemminkin valloittajia kuin tutkimusmatkailijoita. 


Uuden maailman runsaudensarvi,
Luis Menéndezin maalamassa taulussa
          Espanjan vaurastuttua, hallitsijasuku korruptoitui vauraudesta. Sitä myötä siirtomaiden tehtävä oli tuottaa vaurautta kuningassuvulle. Sen lisäksi että Habsburgit olivat anteliaita taiteen suosijoita, olivat he myös kulinaristeja. 1500-luvulla Espanjan hoviin syntyi uusia ammatteja, kun kuninkaallisilla oli varaa pröystäillä ruualla. Leipurit, viinurit, lihamestarit, makkaramestarit, sokerileipurit ja kondiittorit saivat töitä hovin keittiöistä. Espanjan hovin kulinarismista kirjoitettiin kasapäin kirjoja ja pian Espanjan laivastot saivat käskyn etsiä myös uusia ruokia ja mausteita hovin iloksi. 
          Uudesta maailmasta tulleiden laivojen lasteista Espanjalaiset löysivät tomaatin, chilin, paprikan, perunan, kaakaon, vaniljan, monia eri papuja ja maissin. kun Amerikoiden tuontitavarat fuusioitiin maurilaisvaikutteisiin. Yhtenä esimerkkinä vaikkapa oivallus sotkea maitoa, sokeria ja kaakaota, lopputuloksena tuo ihana perisynti, suklaa. Hilpeänä sivuviitteenä inkvisition ansiona on myös se, että espanjalaisessa keittiöperinteessä on niin paljon jälkiruokia, joilla on uskonnolliset nimet. Perinteiset arabiaksi nimetyt jälkiruuat saivat yllättäen sellaisia nimiä kuin Nunnan huokaus, Enkelin hiukset tai Pyhimyksen luut. 
           Kulta-ajan kirjalliset lähteet kertovat, että Habsburgien hovin arkiateria saattoi sisältää satoja ruokalajeja. Vuodelta 1607 kerrotaan että Espanjan hovissa kilahdettiin ruokalajina maustettuun lumeen. Jopa siinä määrin, että suuri osa hovin tuon vuoden budjetista kului lumen rahtaamiseen vuorilta.
            1600-luvun puolessa välissä Espanja oli Amerikoiden vauraudesta huolimatta köyhtynyt lukuisien sotien jälkeen niin, että Portugali pääsi eroamaan Espanjasta, mutta näiden keskinäinen siirtomaavalta oli silti ehdoton. Näiden aikojen peruja on se, että puolet Etelä-Amerikasta puhuu espanjaa ja toinen puoli portugalia. Tähän välirikkoon katsotaan myös "Kultaisen vuosisadan" päättyneen.
Aavistuksen kuivakka Filip V:n hovi.
            Se oli myös lopun aikoja Habsburgien Espanjan dynastialle, sillä 1700-luvun alussa Espanjassa riehuivat perimyssodat, joiden seurauksena Ranskalainen Bourbon-suku nousi valtaistuimelle. Espanjan ensimmäinen Bourbon-kuningas Filip V oli melankolinen mies, joka ei jakanut Habsburgien kulinaarisia tapoja ja keittiö taantui jonkin verran. Filip kun ei syönyt juuri muuta kuin sokerilla ja kanelilla maustettuja munankeltuaisia burgundilaisella punaviinillä ohennettuna. Hyvinä päivänä hän saattoi nauttia lihalientä jatkettuna burgundilaisella punaviinillä. Ranskalaisia vaikutteita tihkui kuitenkin vastahakoisen Espanjan hovin ruokatapoihin ja sitä mukaa myöhemmin tavallisen kansan ruokiin. Myöhemmin Filip V nai Parman herttuattaren jolloin espanjalaiseen keittiöön saatiin vähitellen italialaisia vaikutteita, kuten vaikkapa hunajameloni.


Espanjan keittiön uusi tuleminen.

Legendaarinen ravintola el Bulli.
          Espanjalaisen keittiön kehityksen sanotaan pysähtyneen Habsburgien kaaduttua 300 vuodeksi. Bourboneilla oli niin paljon kiireitä Euroopan sotien kanssa ja myöhemmin Espanjan siirtomaavallan vähittäinen mureneminen, Francon aika ja maailmansodat pitivät keittiön jokseenkin nuutuneena. 1900-luvun loppupuolella maailma alkoi löytää espanjalaisen keittiön ja turismin nousun myötä espanjalainen keittiökin heräsi muutaman sadan vuoden horroksesta, joskin ankarimmat kriitikot ovat sitä mieltä, että espanjalaisen keittiön renessanssi tapahtui vasta vuonna 1987 kun Ferran Adrià otti elBulli-ravintolan keittiön vastuulleen ja molekyyligastronomian legendaarinen edelläkävijä oli syntynyt. Ravintola valittiin 2000-luvulla viidesti maailman parhaaksi ravintolaksi ennen sulkemistaan vuonna 2011. Nykyään tiloissa toimii Ferran Adriàn johtama molekyyligastronomian koulu, joka jalostaa entisestään Espanjalaista keittiötaitoa.  

Takaisin Tapaksiin

           


           Tapaslistoja katsellessa Espanjan kulinaarinen historia puhuttelee meitä raaka-aineillaan. Tämänkin postauksen menussa voi halutessaan nähdä monia historiallisia kerroksia ja pohtia ajan syvyyttä punaviinilasi kädessäään Välimeren kohistessa vaimeasti yösirkkojen sirkutuksen takana akaasiantuoksuisessa Andalusian yössä. Tai sitten olla pohtimatta ja syödä itsensä täyteen hyvää ruokaa ja nauttia itsensä viinistä leppoiseksi, niinkuin tapaksia syödessä kuuluukin. 
          Tapaksien historiaan liittyy monta eri tarinaa ja oikeasta voi aivan mainiosti tapella punaviinilasi kädessä ja tapas-lautanen sen päällä keikkuen pienessä andalusialaisessa tavernassa. Sana tapar tarkoittaa kantta tai peittämistä ja alunperin tapat ovatkin olleet viinilasin päälle laitettavia ruokapaloja.
          Eräs tarina kertoo syntyperästä, että tapas-suolapalat on keksinyt keskiajalla Iberian niemimaata Reconquistan aikaan hallinnut kuningas Alfonso X. Tuohon aikaan vettä ei hygieniasyistä voinut juoda ja sikäläinen kesä on tuskallisen kuuma, joten köyhät joivat ainoastaan viiniä ja useimmiten ruuan kustannuksella. Kuningas oli itse sairastunut juotuaan liikaa viiniä tyhjään vatsaan joten hän antoi kuninkaallisen määräyksen ettei viiniä saanut myydä ilman ruokaa kylkiäisenä. Näin vähennettiin alkoholin haittoja. Ravintoloitsijat kiittivät.
          Toisessa tarinassa kerrotaan tapasten keksityn andalusialaisten makean sherryn ystävien parissa. Kinkunpala nostettiin kanneksi lasin päälle, jotta makean perässä pörräävät banaanikärpäset eivät tunkisi lasiin. Kolmas tarina kertoo että idean takana olivat andalusialaiset tavernanpitäjät, jotka keksivät tarjota hyvin suolaista ruokaa viinin kylkiäisenä, jotta ihmisille tulisi entistä kovempi jano, joka luonnollisesti lähtisi ainoastaan juomalla lisää viiniä.
           Oli tapasten alkuperä mikä tahansa, niihin liittyy olennaisesti viinin nauttiminen hyvässä seurassa. Tällä kertaa kyseessä oli Gastrodonnan syntymäpäiväjuhlat ja teemana oli tapas. Seuraava fiesta on suunniteltu kymmenelle ihmiselle, jotka näillä eväillä lähtivät kylläisinä kotiin juhlien jälkeen. Tässä koko kattaus resepteinä:



Paahdetut sokerimantelit 

Aika tavallinen makea herkku tapaspöydissä. Hyvä esimerkki ruuasta, missä on vaikutteita vaikka mistä. Mantelit, kaneli ja sokeri maureilta ja chili Uudesta maailmasta. 

1 munanvalkuainen
300 g kuorittuja manteleita
2 dl ruokokidesokeria
2 tl kaneli
hyppysellinen chilijauhetta


Valmistelu:
Riko valkuaisen rakenne kevyesti rikki. Upota mantelit valkuaiseen ja pyöräytä sekaisin. Sekoita sokeriin kaneli ja chilijauhe. Nosta mantelit sokeriseokseen ja pyörittele niin kauan, että kaikki sokeri on kiinni manteleissa. 

Valmistus:
Levitä mantelit leivinpaperin päälle pellille ja paahda niitä 125-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia. Anna manteleiden jäähtyä ja irrota ne toisistaan. Laita tarjolle kulhoon tai pakkaa kauniisiin rasioihin tai lasipurkkeihin.

Meillä näitä mantelikippoja ripoteltiin strategisiin paikkoihin ympäri taloa, josta ihmiset pääsivät napsimaan koko illan ajan makeaa, jos suola tai happamuus alkoi käydä liian jyrkäksi. Kippoja tosin piti olla tasaiseen tahtiin täyttämässä. 




Sangria, veren väri ja hedelmän maku. 

            Sangria, eli verenpäästö espanjaksi on suurimmalle osalle jo tuttu punaviinipohjainen hedelmäjuoma joka viilentää mukavasti kuumana kesäpäivänä tai vaihtoehtoisesti lämmittää talvipäivänä. Riippuen siitä mihin aikaan vuodesta on liikenteessä. Kesällä espanjalaiset käyttävät runsaasti sitrushedelmiä ja silloin sangriakin on laimeampaa. Talvisin spaniardit tekevät sen täyteläisempään punaviiniin ja vahvempana, usein myös jouluisilla mausteilla ryyditettynä.
           Nimen etymologiasta on taas kerran esitetty monia tarinoita, mutta yleisin liittyy antiikin roomalaisiin. Siihen aikaan kun Hispania valloitettiin Rooman provinssiksi, vettä ei ollut turvallista juoda, joten alkoholia juotiin janoon. Espanjalaiset päätyivät kutsumaan roomalaisten istuttamista punaisista rypäleistä tehtyä juomaa hirtehisesti verenpäästöksi, muistona gladiusten niittämästä sadosta Iberian niemimaan tasangoilla. Yllättävää kyllä, vahvasti katolisessa Espanjassa sangrian nimi ei koskaan ole yhdistynyt Kristuksen vereen, toisin kuin Yhdysvalloissa, jonne juoma päätyi vuoden 1964 New Yorkin maailmannäyttelyn yhteydessä. Sangriasta tuli USA:ssa suosittu juoma, jossa sitä myydään pulloissakin, aika usein Kristuksen nimeen liitettynä myyntiartikkelina. Pitihän se arvata.
          Useimmiten sangriassa käytetään punaviiniä, mutta siitä on versioita tehtynä valkoviiniin tai cavaan, jolloin sitä kutsutaan nimellä sangria blanca. Monissa Espanjan maakunnissa tehdään myös sangrian tapaista Zurracapotea, jossa on myös persikoita ja kanelia. Maustettua viiniä moneen makuun. 



Gastrodontin fiestasangria  

(10:lle sivistyneelle tai 5:lle janoiselle.)
Ainekset:
3 litraa punaviiniä
3 litraa 7upia tai Spriteä
2 litraa tuorepuristettua makeaa appelsiinimehua
0.5 litraa Triple Seciä tai muuta vahvaa sitruslikööriä
4 appelsiinia
2 limettiä
2 sitruunaa
sokeria maun mukaan

Tästä reseptistä tulee kaksi 4.5 litran satsia. 



Valmistelu:
Tee sangriapohja edellisenä iltana valmiiksi. Pese sitrukset hyvin juuresharjalla, säilöntäaineesta jää kurja maku. Siivuta puolet hedelmistä jo illalla valmiiksi. Sekoita viini, appelsiinimehu ja Triple Sec kannellisessa ämpärissä. Lisää siivutetut hedelmät ja jäähdytä yön yli. Laita myös riittävästi jäitä pakkaseen.

Valmistus: 
Kaada puolet sangriapohjasta boolimaljaan ja iso pullollinen Spriteä tai 7upia päälle. Siivuta loput hedelmät ja lisää niistä puolet boolimaljaan (edellisen illan hedelmät voi esteettisistä syistä poistaa, itse en jaksanut.) Maista ja tasapainota liikaa happamuutta sokerilla. Lataa boolimaljaan myös riittävästi jäitä, ettei sangria pääse lämpenemään. Lämmin sangria on kamalaa. Boolimaljan tyhjentyessä toista operaatio. Pitäydy mitoissa ettei käy niinkuin eräälle ystävälleni, joka oli delegoinut sangriamaljan täytön sillä seurauksella ettei toisessa maljassa ollut laimennetta kuin korkeintaan muodon vuoksi.



Taatelit ovat Espanjaan maurien mukana tullutta ruokaperintöä, mutta pekoni tekee tästä tapasta taatusti haram, koska pekoni on ihan sikaa. Muslimit kun eivät possusta piittaa. 

Ainekset:
2pkt suomalaista pekonia
1pss luomutaateleita

Valmistelu:
Lämmitä uuni 220°C:n. Halkaise pekonisiivut pitkittäin ja katkaise keskeltä. Kääri taatelit pekoniin ja kiinnitä cocktailtikulla. 

Valmistus:
Nosta pellille leivinpaperille ja paista 20 minuuttia tai kunnes pekoni on rapeaa. Helpoin ikinä.


Varoitus: Pellillinen katoaa parissa minuutissa.Pidä varasi ettet jää ilman.


Tortilla españole
           Espanjalainen perunamunakas syödään usein kylmänä ja on perusperheen arkiruokaa. Se on siinä määrin tavallista, että sitä saa jopa tyhjiöpakattuna marketeista, monilla eri tavoin maustettuna vähän niinkuin meikäläinen roiskeläppä. Olen törmännyt ihan syötäviinkin versioihin, mutta niissä on hurjia laatueroja. Pahimmat vakuumimunakkaat kannattaa kiertää kaukaa. Ulkonäkö paljastaa, sillä harmaa oliiviöljyä valuva lätty ei ole järin houkutteleva gourmeelounas. Kannattaa tehdä itse jos haluat todella hyvän kokemuksen.
           Alunperin tämä on ollut köyhien ruokaa, kun siinä on vain perunaa, munaa  ja oliiviöljyä. Nykyään, tässä prosessoidun valmisruuan maailmassa tämä voi hyvinkin olla luomuruuan Korkea veisu, sillä tässä ruuassa maistuu raaka-aine ja rakkaus. Meillä tätä tehdään aina kevään ensimmäisistä uusista perunoista (jotka aika usein ovat niitä espanjalaisia). Missään muussa olosuhteessa ei kylmän munakkaan syöminen houkuttele, mutta tässä tortillassa se on ainoa oikea tapa. 
         
Ainekset:
8 luomumunaa
4 uutta perunaa
2 isoa keltasipulia
pari desiä extra virgin oliiviöljyä
maldon-suolaa

Valmistelu:
Tämä pitää tehdä jo edellisenä iltana. Siivuta peruna ja sipuli ohuiksi siivuiksi. Vatkaa munat kevyesti kulhossa ja lisää 2-3 teelusikallista suolaa, vähän kananmunien koosta riippuen.

Valmistus:
Kuumenna syvä pannu keskilämmöllä. Heitä peruna- ja sipulisiivut pannuun ja kaada niin paljon oliiviöljyä että peittyvät. Kuumenna öljy, mutta älä päästä öljyä kuumenemaan liikaa, ettei mene pilalle. Keitä perunoita ja sipulia öljyssä, kunnes pehmenevät. Valuta perunat ja sipulit, mutta suurin osa oliiviöljystä talteen. On herkkua. Tämän jälkeen kaada kananmunaseos pannuun, pudota lämpö matalalle, jonnekin 2:n tienoille, peitä pannu kannella ja anna hautua n.20-25 minuuuttia, tai kunnes munakas on päältä kiinteä. Sen jälkeen käännä kauniisti lautaselle ruskettunut puoli ylöspäin. Jäähdytä yön yli jääkaapissa. Tarjoile kylmänä. Uskomatonta miten maukasta kylmä munakas olla. 


Paistettua valkosipulileipää ja chorizoa
           Chorizo-makkara on Iberian niemimaalla kehitelty porsaanlihamakkara. Siihen liittyy usein sekaannus, kun ihmiset sekoittavat meksikolaisen ja espanjalaisen chorizon keskenään.
           Kyseinen makkara on syntynyt vasta löytöretkeilijöiden tuotua paprikan Iberian niemimaalle. Euroopan puolella paprika savustettiin ja liha säilöttiin valkoviiniin, tuloksena ihana kestomakkara, jota meilläkin saa kaupoista niin siivuina kuin pötkönä. Meksikolainen chorizo on melkein sama asia, mutta latinalaisessa amerikassa totuttiin nopeasti paikallisväestön tuliseen maustamiseen ja paprikan sijaan makkaraan laitettiin chiliä, joka teknisesti ottaen on sekin paprikaa, sillä sitä oli helposti saatavilla. Myöskin valkoviini oli useimmiten tuontitavaraa Espanjassa, joten sitä ei tuhlattu makkaran säilöntään. Sikäläisessä chorizossa on useimmiten käytetty etikkaa tai sitten se on raakamakkara, joka pitää kypsentää ennen nautintaa. Lopputuloksena ihana kestomakkara jota meilläkin saa kaupoista niin siivuina kuin pötköinä. Eroa ei aina näe päällepäin, mutta maistaa sitäkin nopeammin. Sen olen huomannut, että jos paketissa lukee picante, chorizo on meksikolaistyylinen.

Ainekset:
200g chorizoa
4 gluteenitonta maalaisleipää
3 isoa kynttä valkosipulia 
2rkl tuoretta lehtipersiljaa silppuna
oliiviöljyä
savupaprikajauhetta koristeluun

Valmistelu:
Leikkaa leipä ja chorizo 1cm kuutioiksi. Siivuta valkosipulinkynnet ohuelti. Hienonna lehtipersilja. 

Valmistus: 
Kuumenna pannussa pohjan peitollinen oliiviöljyä keskilämmöllä. Kuullota valkosipulia puolesta minuutista minuuttiin, kunnes siivut ruskistuvat aavistuksen reunoistaan. Lisää leipäkuutiot ja paista koko ajan sekoittaen kunnes leipäkuutiot ovat kullanruskeita, seuraavaksi pannuun heitetään chorizokuutiot, joita paistetaan 1-2 minuuttia. Sen jälkeen valuta seos talouspaperin päällä. Siirrä kuumalle lautaselle, lisää päälle silputtu persilja ja paprikajauhe. Tarjoile coctailtikkujen kera.



           Esimerkkitapaus italiasta lainatusta ruokalajista. Muuten sama kuin saapasmaassa, mutta siellä käytetään ilmakuivattuna kinkkuna Prosciutto di Parmaa siinä missä Espanjassa Jamón Serranoa tai jos hurjaksi heittäydytään niin vapaasti laiduntavaa ympäristöystävällistä ilmakuivattua kesysikaa, jolloin kinkkua kutsutaan Jamón Ibéricoksi. Siitäkin on muuten olemassa överiversio, joka on samaa kaliiberia kuin japanilaisten wagyu-nauta jota hierotaan oluella joka päivä. Jamón Ibérico de Bellota on tehty vapaana kasvaneesta iberiankesysiasta jota on ruokittu koko elämänsä ajan pelkillä tammenterhoilla. Kilohinta on sitten sen mukainen. Kerran olen päässyt maistamaan terhopossua, kun kauppahallista löytyi Jamón Ibérico de Bellotan kanttipaloja tiskistä 2€/100g ja olihan sitä pakko testata. 

Ainekset:
150g serranokinkkua
½ hunajameloni

Valmistelu:
Leikkaa meloni 3 sentin kuutioiksi. kiedo jokaisen ympärille siivu serranokinkkua ja piikitä paikalleen coctailtikulla.

Valmistus: 
Meni jo.


           Etelä-Amerikasta, Andeilta Eurooppaan tullut ihanuus, tomaatti kohtaa antiikin roomalaisten ibeereille opettaman valkosipulin todella monessa espanjalaisessa ruuassa. Eikä syyttä, sillä yhdistelmä on niin klassinen kuin vain kuvitella voi.
           Nykyään tomaattia ei osata pelätä, mutta saapuessaan Eurooppaan, väki ei uskaltanut syödä sitä, sillä sen tiedettiin kuuluvan koisokasvien sukuun, johon kuuluu esimerkiksi belladonna, josta saatavaa digitalista käytettiin keskiajalla lääkkeenä ja myrkkynä. Ei siis ihme että väki oli hetken hämmennyksissään. Perunalla oli vähän sama kohtalo, sekin muuten Andeilta kotoisin. Vähitellen Eurooppalaiset oppivat syömään tomaattia ja perunaa, jotka muuten näinä päivinä ovat maissin ja riisin ohella maailman syödyimpiä ruokia. (Maissikin muuten on Andeilta ja siihen liittyi aivan todellinen terveysriski nimeltä Pellagra, joka niitti väkeä vielä toisen maailmansodan aikaan. Lisää aiheesta tästä postauksestani.)

Ainekset:

8 tomaattia
3 oksaa timjamia
12 kynttä valkosipulia kuorimattomana
3/4 dl oliiviöljyä
suolaa ja pippuria

Valmistelu:

Leikkaa tomaatit kahtia vaakatasossa ja lado puolikkaat öljyttyyn uunivuokaan leikkuupinta ylöspäin. Laita timjaminoksat ja valkosipulinkynnet tomaattien väliin. pirskota oliiviöljy tomaattien päälle. Suolaa ja pippuroi maun mukaan. 

Valmistus:

Paahda puolikkaat tomaatit 220°C asteessa 40-45min tai kunnes pehmenevät ja reunat alkavat hiiltyä. Heitä timjamit pois, mausta tomaatit suolalla ja pippurilla. Koristele tuoreella timjamilla ja purista valkosipulinkynnet tomaattien päälle.



            Tämä tapas on käytännössä "Deviled eggs" espanjan tapaan. Majoneesilla täytetyt munat levisivät maailman tietoisuuteen toisen maailmansodan jälkeen, mutta niiden historia juontuu taas kerran maureihin ja Andalusiaan, missä tällä tavalla valmistettuja munia on syöty jo 1200-luvulla. Silloin tosin täytteeseen kuului korianteri, sipulimehu ja murri, eli fermentoidusta kalasta ja ohrasta tehty kastike. Historiallinen versio ei kuulosta aivan yhtä houkuttelevalta.
            Tämä tapas on oma suosikkini koko tältä menulta ja suosittelenkin vähintään tuplaamaan reseptin, ellei pöydässä ole reilusti muitakin tapaksia, sillä näitä söisi vaikka nälkäänsä.

Ainekset:
9 kananmunaa
2-3rkl majoneesia
5rkl raastettua manchegoa
katkarapuja
3rkl leikattua tuoretta ruohosipulia
2 tuore chili siistittynä
suolaa ja pippuria
(kourallinen valkosipuliöljyssä kiehautettuja katkarapuja)
(sitruunamehua)

Valmistelu:
Keitä munia 8 minuuttia ja jäähdytä munat mahdollisimman nopeasti jäävedessä tai kylmällä vedellä hanan alla. Kuori munat ja halkaise pituussuunnassa. Irrota varovaisesti keltuaiset kulhoon. Raasta kulhoon manchego ja lisää majoneesi. Siivoa chilistä siemenet ja siemenkiinnikkeet. Silppua chili pieneksi ja lisää keltuaisten kanssa kulhoon. Lisää myös puolet ruohosipulista kulhoon ja sekoita tasaisehkoksi tahnaksi. Lisää suolaa maun mukaan.

Valmistus:
Täytä munanpuolikkaat teelusikallisella tahnaa. Kiehauta kourallinen isoja katkarapuja nopeasti valkosipuliöljyssä, tai vaihtoehtoisesti siivuta pari kynttä valkosipulia ja heitä ne kuumaan öljyyn 15 sekuntia ennen katkarapuja. Tässä niksi piilee siinä, ettei öljy saa olla liian kuumaa, etteivät katkaravut ja valkosipuli pala. Pyöräytä katkarpuja jokunen sekunti öljyssä ja nosta turvaan reikäkauhalla.  Jäähdytä karput ja nosta muutama jokaisen munan päälle. Tiputa päälle muutama tippa sitruunamehua, rouhaise hieman mustapippuria päälle ja ripottele loppu ruohosipulisilppu koristeeksi.

Tuoretta maalaisleipää valkosipuliöljyllä
Valuta edellisestä ylijäänyt valkosipuliöljy paahdetun maalaisleivän päälle ja tarjoile.


Maalaisleipää vuohenjuustolla ja aurinkokuivatulla tomaatilla

4-5 valkosipulin kynttä
2 rkl oliiviöljyä
170g vuohenjuustoa
1 1/2 tl paprikajauhetta
2.5dl aurinkokuivattuja tomaatteja
2-3 rkl kapriksia
1/2 maalaisleipä

(4-6 annosta)

Valmistelu:

Nosta vuohenjuusto  jääkaapista huoneenlämpöön puoli tuntia ennen käyttöä.
Valmistus:

Kuumenna uuni 190 asteeseen ja grillivastukset päällä. Laita kuorimattomat valkosipulinkynnet uuninkestävään pannuun ja pirskottele oliiviöljyä päälle. Nosta pannu uuniin ja paahda valkosipulit pehmeiksi, eli noin vartin verran. Ota pannu uunista ja anna valkosipulien jäähtyä. Sekoita sillä välin paprikajauhe ja vuohenjuusto tahnaksi. Purista paahdettu valkosipuli ja 1 rkl oliiviöljyä tahnaan ja sekoita tasaiseksi. Siivuta maalaisleipä sentin siivuiksi. (Halutessasi voit myös grillata siivut rapeiksi.) Levitä tahnaa leivälle, nosta aurinkokuivattu tomaatti ja muutama kapris leivälle ja tarjoile.  




          Espanjalaiset rakastavat happamia ruokia. Tämä periytyy sekä Roomalaisilta että maureilta. Antiikin Roomassa viinietikkaa käytettiin reilusti ihan pöytämausteena sekä muiden kastikkeiden pohjana säilöntäominaisuuksiensa takia.

           Andalusian arabit eivät viinietikkaan ryhtyneet, koska alkoholi on islamissa kielletty. Sen sijaan maurien keittiöissä käytettin runsaasti hapanmaitotuotteita, sitruunamehua, granaattiomenaa, happamia appelsiineja ja verjuisia eli hapanrypälemehua, jota valmistetaan puristamalla mehua raaoista rypäleistä. 

          Espanjalaisten rakkaus happamaan on perua noilta ajoilta suoraan alenevassa polvessa. Espanjalaiset käyttävät eniten etikkaa koko maailmassa. Keskimäärin espanjalainen nauttii vuosittain jopa kaksi litraa etikkaa. Sitä käytetään säilönnän lisäksi salaattikastikkeissa, gazpachon tyylisissä keitoissa, lihan sekä kalan raakakypsennyksessä ja tämän reseptin tyylisissä marinaadeissa, joilla marinoidaan kasviksia, kapriksia ja oliiveja.  


Ainekset:
6-7 isoa porkkanaa
4 kynttä valkosipulia
1 rkl kuivattua oreganoa
2 tl jeeraa
1 tl makeaa espanjalaista paprikajauhetta
½ tl cayennepippuria
4rkl omenaviinietikkaa
4rkl vettä
2-3 vartta lehtipersiljaa hienonnettuna
suolaa maun mukaan
extra virgin oliiviöljyä

Valmistelu:
Kuori porkkanat. Kuori valkosipulinkynnet. Laita valkosipulinkynnet, kuivat mausteet ja vesi huhmareeseen ja jauha niistä tahnaa.

Valmistus:
Kuumenna iso kattilallinen vettä kiehuvaksi. Keitä porkkanoita niin, että ne alkavat jo vähän pehmetä, mutta että niihin edelleen jää kunnon suutuntuma. Toisin sanoen al dente. Valuta porkkanat ja laita kylmään veteen viilenemään. Leikkaa jäähtyneet porkkanat vinottain muutaman sentin paloiksi ja siirrä kannelliseen lasipurkkiin. Lisää maustetahna purkkiin. Kaada vesi ja etikka purkkiin niin että porkkanat peittyvät. Jos neste ei riitä lisää tarvittaessa vettä ja etikkaa 1:1 mittasuhteella. Marinoi vähintään neljä tuntia tai mieluiten yön yli.
Tarjoilu:
Nosta sopiva määrä  porkkanaa purkista tarjoiluastiaan. Silppua päälle persiljaa ja ripottele suolaa porkkanoille maun mukaan. Tarjoile hammastikkujen kanssa.



Ainekset:
500 g valkosipulinkynsiä
1 ½ dl vettä
1 ½ dl etikkaa
1 rkl suolaa
1 dl hunajaa
1 dl öljyä
½ sitruunan mehu
3 tl rosepippuria ja 1 rkl chilipalkoja viipaleina

Valmistus:
Kuori valkosipulinkynnet. Steriloi uunissa muutama lasipurkki.

Valmistus:
Mittaa kattilaan vesi, etikka ja suola. Keitä kuoritut valkosipulit liemessä viisi minuuttia, ota kattila pois liedeltä ja sekoita joukkoon hunaja, öljy ja mausteet. Jaa valkosipulit purkkeihin ja kaada päälle liemi. Anna marinoitua jääkaapissa muutama päivä.


con mojo rojo & mojo verde
Kanarialaisia suolakuoriperunoita punaisen ja vihreän mojo-kastikkeen kera.

          Tätä herkkua saa muuten melkein miltä tahansa Kanarian saarelta "alkuperäisenä" herkkuna, mutta tarkempaa alkuperää ei ole kukaan selvittänyt. Kanarialla nämä valmistetaan keittämällä perunoita merivedessä, johon lisätään suolaa. Siitä saa käsityksen siitä, kuinka suolaista veden oikeasti pitää olla. Perunoihin jää ihanan rapea suolainen kuori jonka alla makea perunan malto muodostavat jumalaisen kombon. 
          Kannattaa valita mahdollisimman makea lajike. Uudet perunat olisivat täydellisiä, mutta niistä puuttuu kuori. Kanarialla näille on oma perunalajikkeensa, jossa on erinomaisen makea sisus, joka kasvattaa kuoren, muttei kasva kuin muutaman sentin kokoiseksi. Täydellinen yhdellä suupalalla haukattavaksi. Suomen olosuhteissa meikäläiseti loppukesän perunat ovat paras valinta minkä olen löytänyt.

Ainekset:
2kg pieniä perunoita
500g karkeaa merisuolaa

Valmistus: 
Pese perunat, pane ne kattilaan ja kaada vettä päälle niin, että perunat peittyvät. Sekoita joukkoon merisuola ja keitä perunoita noin 25 minuuttia. Kaada perunoista vesi, peitä kattila pyyheliinalla, pane kansi päälle ja pidä jälkilämmöllä, kunnes perunat ovat kuivia ja ryppyisiä. 
Tarjoa mojo-kastikkeiden kanssa.

Punainen Mojo
Ainekset:
3 viipaletta (gluteenitonta) vaaleaa leipää
3-4 valkosipulinkynttä
2 punaista chiliä
2tl paprikajauhetta
1/4tl juustokuminaa
1dl oliiviöljyä

Poista punaista mojokastiketta varten leipäviipaleista kuori ja pehmennä niitä vähän vedessä. Kuori valkosipuli ja pilko se ja chilipalko pieniksi paloiksi sauvasekoittimen silppurilla. Soseuta sekaan juustokumina, oliiviöljy ja punaviinietikka. Mausta suolalla.

Vihreä Mojo
Ainekset:
2 vihreää chiliä
4 valkosipulin kynttä
½ ruukkua persilijaa
½ ruukkua korianteria
¼ tl juustokuminaa
1dl oliiviöljyä
4rkl punaviinietikkaa
suolaa

Kuori valkosipulinkynnet ja nypi korianterin- ja persiljanlehdet irti varsista. Silppua chilipalot valkosipuli ja yrtit. Soseuta nyt juustokuminan, oliiviöljyn ja punaviinietikan kanssa sauvasekoittimen silppurissa. Mausta suolalla.



Ainekset:
4 appelsiinia
1 fenkoli
1 pieni valkoinen sipuli (makeasipuli/ruokasipuli/hopeasipuli)
2 rkl extra virgin oliiviöljyä
12 mustaa oliivia
tuoretta persilijaa

Valmistelu: 
Raasta appelsiinien kuoret kulhoon ja laita sivuun. Poista appelsiinin valkoinen kuori. Tämä kannattaa tehdä pienen kulhon päällä niin että appelsiineistä valuva mehu tulee talteen.


Leikkaa appelsiinit, fenkoli sipuli ja oliivit ohuiksi viipaleiksi.Sekoita fenkoli, sipuli ja appelsiinit keskenään. Vatkaa oliiviöljy appelsiini mehuun ja lusikoi seos salaatin päälle. Ripottele päälle oliivit, appelsiininkuoret ja silputtua persilijaa.


          Maalaisleipäresepti on lainattu suoraan Kinuskikissan blogista, joten kunnia hälle jolle kunnia kuuluu.

Maalaisleipä

Ainekset:
Raski eli leipäjuuri:
6 dl vehnäjauhoja
1/2 pussia kuivahiivaa
3 dl kylmää vettä
Taikina:
n. 6 dl vehnäjauhoja
1/2 pussia kuivahiivaa
2 1/2 tl suolaa
2  1/2 dl kylmää vettä

           Valmista raski edeltävänä päivänä sekoittamalla ainekset paksuksi tahnaksi. Peitä kulho tuorekelmulla ja jätä huoneenlämpöön.

           Tee taikina seuraavana päivänä sekoittamalla raskin joukkoon jauhot, hiiva ja suola. Vaivaa 1-2 minuuttia. Lisää taikinaan vähitellen kylmä vesi. Vaivaa taikinaa voimakkaasti noin vartin ajan. Taikina on valmis kun se on kiinteää ja tarttuu hieman kulhon pohjaan. Siirrä taikina kevyesti jauhotettuun kulhoon ja anna kohota peitettynä lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi (n. 2 tuntia).

           Kumoa kohonnut taikina jauhotetulle pöydälle ja jaa kahteen osaan. Leivo osat pyöreiksi leiviksi. Laita leivät pellille leivinpaperin päälle ja kohota peitettynä kaksinkertaisiksi. Kun leivät ovat kohonneet tee niiden pintaan terävällä veitsellä ristiviilto ja ripottele pinnalle jauhoja.
Paista leipiä 240 asteessa 10 minuuttia. Heitä uunin pohjalle n. 2 dl kuumaa vettä samalla, kun laitat leivät uuniin. Alenna lämpö 220 asteeseen ja paista leipiä vielä 20 minuuttia. Tämän jälkeen aukaise uuninluukku raolleen ja anna leipien paistua vielä 5-10 minuuttia. Kypsän leivän pohjasta kuuluu kopautettaessa ontto ääni. Jäähdytä leivät ritilällä ilman peittämistä.

Aioli

Ainekset:
10 valkosipulinkynttä
2 munaa
2 keltuaista
4 tl sitruunamehua tai valkoviinietikkaa
4 dl rypsiöljyä
1/2 tl merisuolaa
1/2 tl mustapippuria

Valmistelu:
Kuori ja purista valkosipulinkynnet, erottele munankeltuaiset ja purista sitruunamehu (jos käytät tuorepuristettua)

Valmistus:
Laita valkosipulinkynnet, muna, keltuainen ja sitruunamehu (tai etikka) monitoimikoneeseen ja sekoita seos vaaleankeltaiseksi. Anna monitoimikoneen pyöriä ja lisää samalla öljy pieninä erinä hitaasti valuttaen. Sekoita, kunnes seos on paksua ja kiiltävää. Mausta aioli suolalla ja pippurilla.
Käytä huoneenlämpöisiä raaka-aineita, niin aioli ei juoksetu.

Sitruuna-appelsiinimarinoidut oliivit

Ainekset:

2tl fenkolinsiemeniä
2tl juustokuminaa
n.3dl mustia oliiveja
n.3dl vihreitä oliiveja
2tl raastettua appelsiininkuorta
2tl raastettua sitruunankuorta
3 silputtua salottisipulia
hyppysellinen kanelia
4rkl valkoviinietikkaa
5rkl oliiviöljyä
2rkl appelsiininmehua
1rkl pilkottua tuore minttua
1rk pilkottua tuore persilijaa

Valmistus:
Paahda fenkolinsiemenet ja juustokumina pannulla. Anna siementen jäähtyä. Pane oliivit, appelsiini- ja sitruunaraaste, salottisipulit, kaneli ja paahdetut siemenet kulhoon.

Vatkaa pienessä kulhossa etikka, oliiviöljy, appelsiinimehu, minttu ja persilija. Kaada seos oliivien päälle ja sekoita. Peitä ja säilytä jääkaapissa. Valmiita syötäväksi parin päivän päästä.


Ainekset:
80g rucolaa
2.5rkl oliiviöljyä
1rk appelsiinimehua
suolaa ja pippuria
150g serranonkinkkua

Valmistus:
Mausta kulhossa rucola oliiviöljyllä, appelsiinimehulla sekä suolalla ja pippurilla. Sekoita huolellisesti.

Asettele kinkkuviipaleet tarjoiluastialle ja taittele kauniisti. Jaa rucola lautaselle ja tarjoile.

900g jättikatkarapuja
8 isoa kynttä valkosipulia, hienoksi pilkottuina
2 tl paprikajauhetta
2 tl chilihiutaleita
1rkl kuivaa sherryä tai brandya
250 ml oliiviöljyä
6 tl lehtipersilijaa silputtuna
2 sitruunan mehu

Kuumenna oliiviöljy isolla paistinpannulla miedolla lämmöllä. Lisää hienonnettu valkosipuli ja chilihiutaleet pannuun ja kuullota noin minuutti, kunnes alkavat juuri ruskistua. Varo polttamasta!

Raaoille jättikarpuille: Käännä liesi täysille, lisää sitruunamehu, sherry tai konjakki ja paprikajauhe. Sekoita hyvin ja paista heittelemällä kunnes jättikarput muuttuvat punertaviksi ja menevät kippuraan, noin kolme minuuttia. Jaa lämmitettyihin tarjoiluastioihin ja mausta suolalla, pippurilla ja persiljalla. Tarjoile kuumana leivän kanssa.

Kypsille jättikarpuille tai normikarpuille: Lisää sitruunamehu, sherry tai konjakki ja paprikajauhe. Sekoita hyvin kunnes kaikki on öljyn peitossa. Ota pannu liedeltä ja jaa lämmitettyihin tarjoiluastioihin ja mausta suolalla, pippurilla ja persiljalla. Tarjoile kuumana leivän kanssa.




Syntinen mutakakku


Gluteenittoman mutakakun resepti on alunperin löytänyt ystäväni blogista joka ei enää ole linjoilla, mutta kiitokset silti unholaan jääneelle leipurille. (Ja Mintulle joka alunperin reseptin minulle vinkkasi)

Ainekset:
200 g tummaa suklaata (60-70 %)
200 g voita
3 dl sokeria
1 tl aitoa vaniljasokeria
5 munaa
1 rkl mantelijauhoa
1 tl cayennepippuria
½ tl kanelia
ripaus rouhittua mustapippuria
kanelia


Valmistus:
Sulata kattilassa miedolla lämmöllä suklaa ja voi. Poista liedeltä, lisää joukkoon sokerit ja mausteet. Sekoita, kunnes seos on sileää. Lisää joukkoon munat yksi kerrallaan huolellisesti sekoittaen. Lisää lopuksi jauho sekä mausteet.

Vuoraa irtopohjavuoka tai paistovuoka leivinpaperilla ja kaada taikina vuokaan. Paista 190-asteisessa uunissa n. 20-25 minuuttia. Kakku on valmis, kun se on asettunut reunoilta, mutta hytisee vielä hieman keskeltä. Varo paistamasta kakkua liian kuivaksi. Jäähdytä kakku ritilällä, peitä kelmulla ja anna vetäytyä jääkaapissa yön yli.

Kakun voi tarjoilla jo samana päivänä, mutta yön yli vetäytyessään koostumuksesta tulee tiiviimpi ja kakun maku nousee kosmisiin sfääreihin.


Suklaakuorrute:
2 dl kuohukermaa
200g tummaa taloussuklaata
reilu hyppysellinen maldon-suolahiutaleita
1rkl suolatonta voita

Valmistus:
Rouhi suklaa kuumutta kestävään kulhoon, kiehauta kerma ja kaada kerma suklaan päälle. Anna seistä 5 minuuttia, kunnes suklaa on pehmentynyt. Lisää suolahiutaleet kokonaisina seokseen ja sekoita kunnes seos on tasainen. Anna jäähtyä muutama minuutti ja kaada seos mutakakun päälle.

Karamellisoitu appelsiininkuori ja inkivääri:
Ainekset:
Muutama appelsiini
1.5dl sokeria
0.5dl vettä
hienoa sokeria

(inkiväärissä on samat ainekset ilman appelsiineja)

Valmistelu:
Pese muutama appelsiini huolellisesti. Kuori appelsiini ja ota kuori talteen. Poista kuoresta kaikki valkoinen fileerausveitsellä ja leikkaa kuoret 1mm levyisiksi suikaleiksi.

Valmistus:
Tee sokerisiirappi. Lataa 3/4dl osaa sokeria ja 1/4dl vettä kattilaan ja kuumenna kuplivaksi. Anna poreilla 10 minuuttia miedolla lämmöllä. Heitä appelsiininkuoret kattilaan noin tunniksi tekeytymään. Nosta kuoret reikäkauhalla leivinpaperille jäähtymään. (Loppu siirappi kannattaa säästää, sillä siinä on mahtava appelsiinin maku) Kaada lautaselle reilusti sokeria ja pyörittele jäähtyneet kuorisuikaleet sokerissa ja nosta viileään kuivamaan. Tuloksena on rapsahtelevaa appelsiininkuorta, jota syö mielelläni vaikka pelkiltään. (Ylijäänyt sokerikin muuten maistuu ihanasti appelsiinille joten kannattaa ottaa talteen)

Inkiväärin kanssa toista sama prosessi, mutta säästä inkivääristä itse juuri ja hävitä kuori (Siltä varalta ettei se ole jo itsestäänselvää).

Inkiväärisiirapista muuten tulee helppo ja tautisen hyvä inkivääriolut kun liuottaa siirapin soodaveteen.

Koristele kakku rapsahtelevilla appelsiini- ja inkiväärisuikaleilla.